JuuriJuhla-RotFest - Kansanmusiikkia Espoossa 13.-18.4.2009


Ma 13.4. klo 19

Ilona Korhonen Ensemble: Tarkka pää, tania mieli
Ilona Korhosen säveltämä kuoroteos kansanlaulajille perustuu Larin Paraskeen teksteihin. Teos sai kantaesityksensä osana Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston 25-vuotisjuhlakonserttisarjaa. Ensemblessä laulaa 17 kansanlaulun ammattilaista sekä ammattiopiskelijaa ja luvassa on tukkia tutisuttavaa juurevaa naislaulua inkeriläisestä ja karjalaisesta lauluperinteestä ponnistaen!
Konsertin yhteydessä julkaistaan yhtyeen ensilevy Ääniä-levymerkillä.
Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5 (Espoon keskus).
Vapaa pääsy.
Yhteistyössä: Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling


Ti 14.4. klo 10 ja 12.30

Tsuumi Sound System -koululaiskonsertti
Tsuumi Sound System on kahdeksanhenkinen, energistä nykykansanmusiikkia esittävä yhtye, jonka musiikissa maailman monet vaikutteet kohtaavat suomalaisen perinteen. Yhtyeen muusikoiden taustat ovat kirjavasti eri musiikin tyyleissä, ja niistä muodostuu yhdessä erikoisen instrumentaation kanssa ainutlaatuinen kokonaisuus. Monipuolinen osaaminen yhdistettynä hienoihin sävellyksiin ja räväkkään esiintymiseen muodostaa Tsuumi Sound Systemin selkärangan.
Suositellaan 6-8 -luokkalaisille. Kesto 45 min.
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 (Leppävaara).
Liput 4 €. Varaukset: sellosali(aT)espoo.fi tai tarvittaessa ke-pe klo 15-17 p. (09) 816 57912
Yhteistyössä: Espoon kaupunki / Sellosali
Huom! Konsertti klo 10 loppuunvarattu. Klo 12.30 tilaa.
Konsertti on avoin myös muulle yleisölle kuin koululaisille. Lipunmyynti ovella.


Ti 14.4. klo 19

Fångad av en folksång
Kietoudu yhteislaulun lumoihin tunnelmallisessa Lagstad hembygdsgårdissa. Stäm upp i allsång i stämningsfulla Lagstad hembygdsgård, i sällskap av bl.a. Maria Kalaniemi, Vieno Kekkonen, Pekka Pentikäinen och Georg Dolivo.
Lagstad hembygdsgård, Vanha Lagstadintie 4 (Espoon keskus).
Liput 5 € ovelta.
Yhteistyössä: Esbo Hembygdsförening rf.


Ke 15.4. klo 19

J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää: Paratiisin pojat
"Paratiisin pojat vie meidät polkabilly-taivaaseen elävällä yhdistelmällä Yhdysvaltain etelän stringband-musiikkia ja pohjoisen haitarivetoista, vanhan ajan amerikansuomalaista kotibilesoundia.”
Kesto väliaikoineen 90 min
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 (Leppävaara).
Liput 15 € Lippupisteestä (+palvelumaksu 1,50 €/lippu)
Yhteistyössä: Espoon kaupunki / Sellosali


To 16.4. klo 19

Kansanmusiikin huipulta: Maria Kalaniemi & Pekka Lehti, Frigg
Taiteilijaprofessori Maria Kalaniemi on kansainvälisesti menestyneimpiä nykykansanmuusikkojamme. JuuriJuhlan taiteellinen johtaja esiintyy tällä kertaa uunituoreessa duo-kokoonpanossa yhdessä basisti Pekka Lehden kanssa, joka on tuttu mm. Lepistö & Lehti ja Dalindeo-kokoonpanoista.
Frigg-yhtye on yksi suomalaisen nykykansanmusiikin ehdottomista lippulaivoista. Antti Järvelän luotsaamassa yhtyeessä suomalaiset ja norjalaiset huippumuusikot yhdistävät voimansa ammentaen molempien maiden perinteestä, muita mausteita unohtamatta. Seitsemänhenkisen yhtyeen ominaissoundiin kuuluvat niin virtuoottiset viulut kuin dobro-resonaattorikitara ja suomalainen säkkipilli. Frigg on villinnyt yleisönsä Atlantin molemmilla puolin.
Kesto väliaikoineen 100 min
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 (Leppävaara).
Liput 12/10 € Lippupisteestä (+palvelumaksu 1,50 €/lippu)
Yhteistyössä: Espoon kaupunki / Sellosali
Konsertti on osa kansanmusiikin vientitapahtumaa Arctic Paradise Live, jota koordinoi Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus.


Pe 17.4. klo 19

Hellström-iltamat
Martin Hellströmin syntymästä 110 vuotta.
Esiintyjinä Emon kamut ja Leikarit. Tansseja tahdittavat Espoon pelimannit. Anders Backman, Kaj Hellström ja Tapani Mäkinen kertovat Hellström-historiaa. Iltama-kahvit Nuuksio-Seuran puolesta. Tilaisuus päättyy n. klo 22.
Honkamaja, Nupurintie 24 (Nupuri).
Liput 5 € ovelta.
Lue lisää Hellströmistä.
Yhteistyössä: Espoon kansanmusiikkikilta


    La 18.4. klo 11-14

Pilpatus-soitot
Kansanmusiikki soi eri puolilla Espoota perinteisissä Espoon kansanmusiikkikillan Pilpatus-soitoissa. Ryhmät esiintyvät espoolaisissa vanhainkodeissa ja sairaaloissa.
Yhteistyössä: Espoon kansanmusiikkikilta


La 18.4. klo 18–21

Jouhikkoa, polkkaa ja tanssit päälle!
Jouhiorkesteri, The Polka Chicks, Pasi K & Hurmos.

Nelihenkisen Jouhiorkesterin pääinstrumentti on jouhikko, vanha suomalainen kansansoitin, joka on jälleen ottamassa oman paikkansa haltuun tutumpien jousisoitinten rinnalla. Yhtyeen debyyttilevy julkaistiin keväällä 2008 ja sen jälkeen jouhikko on lähtenyt valloittamaan maailmaa.
The Polka Chicks on viehätysvoimainen trio, joka soittaa kansanmusiikkia tyylikkään varmalla svengillä ja raikkaalla otteella. Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden yhtye 2009 pystyy soitollaan luomaan erilaisia äänimaailmoja, joissa soivat niin herkät ja romanttiset valssit, jylhät polskat kuin railakkaat polkatkin.
Väliajan jälkeen siirrymme Sellosalin lämpiöön, jossa Pasi K & Hurmos tanssittaa. Tämän yhtyeen soittaessa tuntuu, etteivät Vainion Junnu, Virran Ola ja Kärjen Topi koskaan olisi poistuneetkaan keskuudestamme.
Sellosali, Soittoniekanaukio 1 (Leppävaara).
Liput 12/10 € Lippupisteestä (+palvelumaksu/serviceavgift 1,50 €/lippu/biljett)
Yhteistyössä: Espoon kaupunki / Sellosali
Konsertti on osa kansanmusiikin vientitapahtumaa Arctic Paradise Live, jota koordinoi Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus.